Äkkiseltään katsottuna Route Couturen kuvat näyttävät tavallisilta muotikuvilta. Mallitytöt poseeraavat bikineissä ja mekoissa järven rannassa. Kuitenkin bikineitä koristavat linnun sulat, yhden mekon yläosa on tehty korpista ja toisen supikoirasta. Route Couture on taideprojekti, joka tekee vaatteita auton alle jääneistä eläimistä.
“Keräämme teiden varsilta ihmisten yliajamia eläimiä, eli siis raatoja. Olemme työstäneet niistä vaatteita ja koruja taidekontekstissa”, selittää kuvataitelija Karoliina Paappa.
Route Couturen vaatteita on ollut esillä taidenäyttelyissä, viimeksi Tampereen taidemuseolla Taide konfliktissa -näyttelyssä, Ars Kärsämäessä ja Helsingissä Alkovi-Gallerian Fox on the Beach -näyttelyssä. Näyttelyiden lisäksi projektiin kuuluvat valokuvasarjat ja nettisivut.
“Vaatteet on esitetty siten, että jos katsoo nopeasti, ne ovat tosi kauniita, mutta sitten niistä erottuu myös raadollisempia asioita. Jotain on vinksallaan kuvissa. Vaatteissa saattavat näkyä ruhjeet, joita eläimelle on tullut tien päällä. Ehkä siinä on sellaista kauheaa kauneutta”, Paappa pohtii.
“Muotiteollisuus myy vaatteita mielikuvamainonnalla. Ihmisille luodaan tarve koko ajan kuluttaa ja kuluttaa. Haluamme kiinnittää huomiota siihen, miten eläintä arvostetaan ja hyödynnetään muotiteollisuudessa. Joku sanoi kerran, että tämä on ainoa ekologinen turkis.”
Keväällä 2008 Route Couture -ryhmän nykyisin muodostavat Paappa, Leena Pukki, Lari Lätti ja Stina Riikonen olivat matkalla Lahdesta Helsinkiin purkamaan näyttelyä. Tien varrella oli paljon auton alle jääneiden eläinten raatoja. Ajatus vaatteiden tekemisestä syntyi yhdessä keskustellessa. Vuosi sen jälkeen alkoivat ensimmäiset keräysreissut tienvarsille.
Tällä hetkellä Stina Riikonen tekee yhteistyössä kaksoissiskonsa Satu Riikosen kanssa omaa mallistoaan. Karoliina Paappa ja Leena Pukki ovat viime aikoina esitelleet teoksiaan näyttelyissä. Tekeillä on valokuvakatalogi, korusarja ja talvimallisto.
“Ennen kuin aloitimme projektin mietin, haluanko tehdä tällaista. Totta kai tässä on tullut vastaan kaikennäköistä, koska eläimet ovat pyörineet tien päällä jonkin aikaa. Ne hajut tai ylipäänsä eläimen nylkeminen kokemuksena ovat asioita, joita on täytynyt miettiä,” Paappa sanoo.
Eläimen nylkeminen ja muokkaaminen vaatteeksi on taito, jonka harva nykyään hallitsee. Route Couturen taiteilijat opettelivat vaatteiden valmistuksen internetistä löydettyjen ohjeiden ja alan kirjojen avulla kokeilun, erehtymisen ja onnistumisen kautta. Aikana, jona eläinperäisten tuotteiden tuotantoketju on pitkälti häivytetty näkymättömiin, voisi kuvitella, että kuolleen eläimen käsittely tuntuisi jopa vastenmieliseltä, mutta Pukki ja Paappa ovat eri mieltä.
“On absurdia, että nykyihmiselle kuolleen eläimen käsittely on vastenmielistä, kun ihmiset kuitenkin käsittelevät keittiössä lihaa”, Leena Pukki sanoo. “Harva kuitenkaan itse nylkee syötäväksi tarkoitettuja eläimiä.”
“Nylkeminen on tuntunut jotenkin tosi helpolta ja luonnolliselta,” Paappa toteaa. “Kuitenkin tässä on vain yksi sukupolvi välissä, kun meidän isovanhempamme ovat käyttäneet kaiken eläimestä. Eläin oli koko elämänsä elinkaaren ihmisen kanssa. Kun se kuoli, niin myös nahka, liha ja luut käytettiin hyväksi. Itse ajattelisin, että tuollaiset asiat saattavat olla jossain kollektiivisessa muistissa.”
Yliajetun raadon matka vaatteeksi alkaa, kun taiteilijat käyvät hakemassa kuolleen eläimen tien päältä. Raato nyljetään ja nahka kaavitaan. Sitten eläimen nahka käytetään erilaisissa parkitsemis- ja pysäyttämisliemissä. Lopuksi se pehmennetään. Paappa ja Pukki myös suunnittelevat ja ompelevat vaatteet itse. Yleisintä materiaalia ovat supikoirat, rusakot, varislinnut ja lokit.
“Kun tämä projekti alkoi, rupesin tunnistamaan kuoleman hajun kaupungilla kävellessäni. Sillä on ihan oma tuoksu,” Paappa naurahtaa. “Aluksi se oli vähän häiritsevää. En ollut aiemmin erottanut sitä.”
Route Couture pyrkii myös kiinnittämään huomiota luonnoneläinten oikeuksiin. Turkiseläimiä on Suomessa noin neljä miljoonaa. Turkistarhoja on noin 1 000. Tieliikenteessä eläimiä kuolee arvioiden mukaan vuosittain jopa seitsemän miljoonaa.
“Millainen oikeus yhdellä lajilla on määritellä yhteistä tilaamme, kuten ihminen on ottanut oikeudekseen?” Paappa pohtii. “Jos ajonopeutta tiputettaisiin sadasta 90:ään kilometriin tunnissa, puolet lintukuolemista teillä voitaisiin välttää.”
Myös Leena Pukin mielestä projektin taustalla on halu kiinnittää huomiota eläinten oikeuksiin.
“Jos ajattelee laajasta näkökulmasta, niin projektissa on kyse elämän arvostamisesta”, Pukki sanoo.
Samuli Huttunen, teksti
Karoliina Paappa, kuva
Lähteet: www.animalia.fi & Tiehallinto
http://www.aviisi.fi/artikkeli/?num=11%2F2011&id=55a68bc